Jukka Parkkari

Hinta
20,00 €
Saatavuus
Varastossa
Reikäjuusto

Reikäjuusto

Tapahtumat käynnistyvät, kun kansainväliseen levitykseen päässyt tv-dokumentti kertoo Helsingin peruskallioon louhitusta satojen kilometrien tunneliverkosta. Monet tiedustelupalvelut kiinnostuvat asiasta ja pian maan uumenissa käy kuhina.

Valtavat kaupungin alle levittäytyvät luolastot ovat saaneet olla rauhassa: graniittinen peruskallio niiden ympärillä kestää paineet ja torjuu uteliaiden katseet, mitä nyt Kaartin jääkärirykmentin sotilaat saavat koulutuksensa puolesta tutustua osaan tästä suljetusta maailmasta. Loputtomien kolojensa ja käytäviensä vuoksi se on saanut lempinimen Reikäjuusto. Asian tullessa julkisuuteen monia alkaa kiinnostaa, mitä kaikkea nuo armeijalle tärkeät piilopaikat saattavatkaan sisältää. Ja tietenkin uteliaisuus herää myös maan rajojen ulkopuolella.

Jukka Parkkari (s. 1945) kuvaa romaanisarjassaan Suomen vastavakoilua, etenkin pääesikunnan tutkintaosastoa, joka tekee ajoittain yhteistyötä maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavan suojelu-poliisin kanssa. Reikäjuusto on sarjan kymmenes, syvälle Helsingin uumeniin laskeutuva osa.

Kustantaja: Arktinen Banaani
Sivumäärä: 320
Kovakantinen
Julkaisuvuosi: 2017
ISBN: 978-952-270-327-9

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319